Kuukausi: toukokuu 2017

Johtaako avioton lapsi puoluetta?

Kirkuvien otsikoiden mukaisen käsityksen sain, kun puolueemme puheenjohtajaehdokkaan salasuhde tuli ilmi. Tai lipsahdus. Tai seikkailu. Tai ihan mikä tahansa, mistä saippualehdet saivat reviteltyä otsikoita.

Vain 3 viikkoa ennen puoluekokousta.

Avioton lapsi ei ole nyky-yhteiskunnassa enää minkäänlainen otsikko. Siis ei pitäisi olla, paitsi silloin, kun kyseessä on Perussuomalainen. Ja lähes äärioikeistolainen, jyrkkäkantainen ja nuivan manifestin kirjoittaja.

Halla-ahon ehdokkuus on erittäin toivottu tuulahdus ja mahdollisuus muuttaa laivan suuntaa. Aikamoisen moni jäsen ja varsinkin ne eronneet jäsenet, ovat toivoneet puolueelle selkeää ryhtiliikettä. Puolue ei voi olla vähän kaikkea ja vähän kivaa. Sillä on oltava selkeä tavoite, päämäärä ja suunta. Sitä kohti mennään jatkuvasti eikä vain silloin, kun siltä vähän tuntuu.

Puolue ei ole ikinä ollut klilffa jutska, josta ovat kaikki tykänneet. Ei.

Se on ollut vaihtoehto, kriittinen, isänmaallinen, arvonsa tunteva ja omaa kansaa kannatteleva. Ja sitä sen tulee olla jatkossakin.

Tämän suunnan voi muuttaa Halla-aho. Omalla persoonallisella ja nuivalla tavalla johdettu puolue, tulee löytämään taas sen oikean reitin matka voi jatkua ties mihin asti. Luonnollisesti niin, että ne läheisimmät luottamushenkilöt, ovat aatteeltaan täysin samanlaisia.

Ai niin; avioton lapsi ei tule johtamaan puoluetta 😉

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201705242200162254_pi.shtml

 

-Annis-

 

 

 

 

Kaikki tuomitsevat

Heräsin taas siihen aamuun, kun uutisotsikot kirkuivat uudesta iskusta. Alleviivaan sanat ”taas” ja ”uusi”.

Kun media on mässäillyt tarpeeksi kuvilla ja paniikkitunnelmalla, rientävät eri maiden päämiehet joukolla tuomitsemaan iskua. He ovat rohkeita kuin pää pensaassa oleva pupu ja astuvat tuomitsemaan julkisesti iskun. Kerrassaan fantastista.

Minulle iskujen tuomitseminen mediassa on kaksinaismoralismin multihuipentuma. On selvää, että kaikki (paitsi ne itsemurhapommittelijat) tuomitsevat syyttömiin ja varsinkin lapsiin kohdistuvat iskut. Mutta harva tekee jotain sen eteen, ettei iskuja olisi ja uusia tulisi.

Kysynkin; onko Puolassa, Unkarissa tai muualla itäblokissa tapahtunut raakoja terrori-iskuja, joiden tekijöinä on tietyn (en kiihota kansaa) kulttuurin edustaja? Seuraava kysymys kuuluu, että miksiköhän ei ole ollut? Voisko syy olla niinkin yksinkertainen, että kyseiset maat hallitsevat itse omaa maataan ja sinne tulijoita? Että he määräävät tahdin ja muut marssivat joko rajojen sisäpuolella tai suoraan ulos?!

Vastaan, että asia on juuri näin. Väitän myös, että Eurooppa on kussut omille kintuilleen ja kipuilee nyt sekä tulevaisuudessa terroristien kanssa. Rajat vuotaa edelleen ties mihin suuntaan ja jälkikäteen tuomitaan.

Perkeleen hurskastelijat.

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005222416.html

 

Rajan yli ja riman ali

He ovat raivoissaan luokattomasta puurosta, puutteellisesta terveydenhoidosta ja ties mistä.

Minä olen raivoissani siitä, ettei tunneta mitään kiitollisuutta yhtään mistään.  He tahtovat aina lisää.

Jos heille annetaan murunen, kohta pyydetään hela hoito. Mitä enenmmän annetaan, myötäillään, hymistellään ja hyssytellään, sen enemmän kiittämättömien lonkerot ulottuvat ties minne.

Missä on ”ei” ja missä on ”minä en hyväksy”? Missä on kunnioitus ja arvostus itseämme kohtaan?

Hyysäämisen järjettömyydelle on laitettava iso piste. On uskallettava sanoa, että nyt riittää. On noudetatettava sopimuksia, vaikka muut eivät niitä noudattaisikaan. On laitettava rajat kiinni ja tehtävä selväksi ihan jokaiselle: ”Me toimimme niin, kuten meillä on tapana toimia”. Me vaalimme kulttuuriamme, sen pitkää historiaa ja niitä, jotka ovat meille rakentaneet nämä rajat.

Koska meillä on itsenäisyys. Vielä.

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2017/05/11/Inkeroisten%20turvapaikanhakijat%20ovat%20raivoissaan%20ruuan%20ja%20terveydenhoidon%20laadusta%20%E2%80%94%20vastaanottokeskuksen%20yll%C3%A4pit%C3%A4j%C3%A4%20tyrm%C3%A4%C3%A4%20v%C3%A4itteet/2017222244706/4

Vahvoja naisia

Eilisen Laura Huhtasaaren tapaamisen hurmoksessa päätin rustata muutaman sanasen. Asiasta toiseen kumpuileva esitys sai aivonystyrät hommiin ja hurjan monta ideantynkää pinnisteli esille.

Tarvitaanko voimakkaita naisia politiikassa?

Kyllä ja ehdottomasti. Varsinkin äijäpuolueessa.

Aluksi aina tuntuu siltä, että vahvat naiset saavat ihannointia osakseen, kun menevät mukaan johonkin uuteen. Heidät imaistaan mukaan ja jollakin tavalla annetaan ymmärtää, että ”me niin tarvitaan uutta raikasta tuulahdusta”. Kun nainen alkaa sitten tuulahtelemaan ja tuo toimintaan jotain uutta, asia muuttuukin kummalliseksi. Tuntuu, että mahdollisuudesta tulee uhka.

Vahvoilla naisilla on myös mielipiteitä eivätkä he pelkää tuoda niitä julki. Jossain kohtaa näitä mielipiteitä arvostetaan, yleensä salassa. Fiksua naista voidaan jopa pelätä, koska hänellä on aina mahdollisuus saada jotain enemmän, paremmin tai helpommin. Koska hän on vahva ja älykäs.

Rakkaat äijät, huru-ukot ja vanhoihin arvoihin kangistuneet tyypit! Naisen paikka ei ole enää keittiössä, vaan puhujapöntössä. Naisen ilmiömäistä fiksuutta voidaan käyttää yhteisenä hyvänä, ei sapelina miehisyyttä vastaan. Nainen voi olla ihan samanlainen äijä, kuin kuka tahansa ”vehkeet” omaava.

Nainen voi olla ja onkin, myös hyvä johtaja.

Menikö herne vai kenties palko nenukkiin? Hyvä. Sillä depattia rakastan, en feminismiä.

-Annis-

 

 

 

 

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén