Eilisen Laura Huhtasaaren tapaamisen hurmoksessa päätin rustata muutaman sanasen. Asiasta toiseen kumpuileva esitys sai aivonystyrät hommiin ja hurjan monta ideantynkää pinnisteli esille.

Tarvitaanko voimakkaita naisia politiikassa?

Kyllä ja ehdottomasti. Varsinkin äijäpuolueessa.

Aluksi aina tuntuu siltä, että vahvat naiset saavat ihannointia osakseen, kun menevät mukaan johonkin uuteen. Heidät imaistaan mukaan ja jollakin tavalla annetaan ymmärtää, että ”me niin tarvitaan uutta raikasta tuulahdusta”. Kun nainen alkaa sitten tuulahtelemaan ja tuo toimintaan jotain uutta, asia muuttuukin kummalliseksi. Tuntuu, että mahdollisuudesta tulee uhka.

Vahvoilla naisilla on myös mielipiteitä eivätkä he pelkää tuoda niitä julki. Jossain kohtaa näitä mielipiteitä arvostetaan, yleensä salassa. Fiksua naista voidaan jopa pelätä, koska hänellä on aina mahdollisuus saada jotain enemmän, paremmin tai helpommin. Koska hän on vahva ja älykäs.

Rakkaat äijät, huru-ukot ja vanhoihin arvoihin kangistuneet tyypit! Naisen paikka ei ole enää keittiössä, vaan puhujapöntössä. Naisen ilmiömäistä fiksuutta voidaan käyttää yhteisenä hyvänä, ei sapelina miehisyyttä vastaan. Nainen voi olla ihan samanlainen äijä, kuin kuka tahansa ”vehkeet” omaava.

Nainen voi olla ja onkin, myös hyvä johtaja.

Menikö herne vai kenties palko nenukkiin? Hyvä. Sillä depattia rakastan, en feminismiä.

-Annis-